Sunnuntaipäivät on minulle jostain syystä todella vaikeita. Pitäisi osata nauttia vapaapäivästä ja kaikesta hyvästä mitä elämässä on, mutta en vain osaa. Tunnen oloni todella tyhjäksi, toivottomaksi. Mies on kotona, mutta yhtä hyvin voisi olla kilometrien päässä, niin suuri välimatka meidän välillä tuntuu olevan. Ollaan menossa syksyllä naimisiin, mutta jos asiasta ei olisi sovittu ja varattu kirkko, juhlapaikka ynnä muut, asiaa olisi todella vaikea uskoa. En vaan tunne itseäni onnelliseksi, vaikka juuri onnellinen tulevan morsiamen kai voisi kuvitella olevan. Ehkä tämä on vain taas yksi sunnuntaipäivän masennus, toivottavasti.
Häät tuntuu välillä kuin unennäöoltä. Yritän miettiä kukkia, kampausta, kutsuja, sormusta, mutta en jaksa keskittyä. Tai en uskalla. Kai välillä pelkään, että tämä kaikki otetaankin minulta pois. Ja syyskuuhun on vielä niin paljon aikaa, mitä vain voi tapahtua. Pessimismi nostaa taas rumaa päätään täällä. Pitäisi puhua miehen kanssa, tiedän kyllä, mutta kuitenkin odotan jotain merkkiä siitä, että toinen välittää ja rakastaa. Ja kun sanon näin, soimaan itseäni, kun tiedän kuinka ihmeissään mies nykyään on jatkuvasti muuttuvan mielialani kanssa. Moneen kertaan hän on sanonut, että rakastaa, mutta silti mielessäni toivon että hän näyttäisi sen useammin. Hänelle tunteiden näyttäminen on vaikeaa, mutta silti tuskastun kun tunnen, että jos hän haluaisi tunteitaan näyttää, hän siihen kyllä pystyisi. Kaipaan huomiota ja hellyyttä kuin pikkulapsi. Kaipa tämä liittyy viime kuukausien pettymyksiin, tunnen välillä itseni täysin epäonnistuneeksi naisena, kun en pysty tekemään miehestäni isää. Ja koska ties kuinka monta kuukautta meillä on eletty makuuhuoneessakin kalenteri ja kuukautiskierto päällimmäisenä asiana, ei ole ihme vaikka kaikenlainen spontaani läheisyys ja hellyys on niin vähissä nykyään. Hyvältä siis näyttää tulevia häitä ja avioliittoa varten, eikös?
Jotain sentään olen saanut tehdyksi, löysin nimittäin ne hääkengät viimein. Eikä tarvinutkaan lähteä onneksi tilaamaan kenkiä netin kautta, vaan löysin ne paikallisesta morsiuspukuliikkeestä. En ollut vielä tässä kyseisessä liikkeessä aiemmin käynyt, mutta onneksi tulin nyt ajatelleeksi asiaa tarkemmin. Ehkä minulla oli alunperin mielessä hieman erityyppiset kengät, en niinkään halunnut perinteisiä hääkenkiä ja siksi etsiskelin niitä tavallisista kenkäkaupoista, eikä morsiuspukuliikkeistä. Mutta tämän kenkäparin nähtyäni tiesin, että valinta on tehty. Ja ovathan ne todella kauniit ja mikä vielä ehkä tärkeämpää, todella mukavat jalassa. Jos hääpäivänä on sateinen sää, täytyy sitä varten olla mietittynä varasuunnitelma ja varakengät, nämä kun eivät kosteutta kestä. Mutta jospa vanhat valkoiset avokkaani pääsevät pitkän tauon jälkeen tositoimeen, ne voisivat hyvinkin selvitä kirkko-osiosta ja vaihtaisin uudet kengät jalkaan juhlapaikalla.
Tänään olisi yhdessä kaupungin kukkakaupoista hääkimppunäyttely. Teemana on pyöreät kimput, jollaista minulle ei varmaankaan tule, mutta voisihan siellä silti käydä ihmettelemässä ja ainakin katsomassa erilaisia väriyhdistelmiä. Meillä kun on edelleen avoinna hääkukkien väritys. Olin alunperin miettinyt väreiksi lämmintä valkoisen sävyä, samppanjaa, murrettua oranssia tai muuta syksyistä väriä ja ehkä lisäksi ripaus ruskeaa. Hääjuhlapaikassamme on kuitenkin väreinä valkoinen ja sininen, lisänä voimakkaan sinivihreä matto, joten ehkä kimpun väreistä jää ruskea pois. Ehkä valkoista liljaa, samppanjan väristä ruusua ja lisäksi ripaus oranssia ja vihreää. Eiköhän valkoinen kuitenkin sido kaikki värit yhteen. Pöytäasetelmia en ole juurikaan vielä miettinyt, pöydät ovat melko kapeat mikä tietysti rajoittaa. Tarkoitus olisi käydä ottamassa parempia kuvia juhlapaikasta (nykyiset kuvat ovat suttuisia kamerakännykkäotoksia) ja mennä kuvien kanssa käymään floristin juttusilla.
Ai niin, kävimmehän me miehen kanssa jo valokuvaamossakin, vaikka tuntui kieltämättä vähän hassulta pitää suunnittelupalaveria kuvauksesta, johon on vielä monta kuukautta aikaa. Mutta kuvaukseen suhtaudun luottavaisesti, kuvaajamme on huippuammattilainen, hänet on moneen kertaan palkittu ottamistaan hääkuvista. Eli onneksi meillä on hääjärjestelyissä edes yksi osa-alue, joka on varmoissa käsissä.
Kyllä tämä kirjoittaminen tosiaankin helpottaa, nyt on jo hieman kevyempi olo. Seuraavaksi suunnistetaan hääkimppuja katsomaan. Ja jospa saataisiin puhuttuakin.